Ideologiset liikkeet missä tahansa maissa jakaantuvat moniin suuriin ja pieniin virtauksiin. On esimerkiksi perinteinen jako vasemmistoon, oikeistoon ja keskustaan… Jokaisen ideologisen fraktion päätavoite on joukkojen hallinta ideologialla, jonka täytyy vedota kannattajien sieluun ja tunteisiin. Jotkut (kuten bolševikit) käyttävät tässä apunaan kirjallisuutta ja maalaustaidetta, toisille (kuten fasisteille ja kansallissosialisteille) tärkeintä on kuvastaa valtiollista mahtiasemaansa kuvanveiston ja arkkitehtuurin välityksellä. Mutta omasta mielestäni tehokkain menetelmä on musiikki. Ihminen tavoittaa aatteen ensimmäiseksi äänen, sitten vasta katseen ja kosketuksen avulla.
Yleisesti tiedetään, että mikä tahansa totalitaarinen ideologia tai valtiokoneisto ottaa alaisuuteensa kaikki yhteiskuntaelämän yhdyssiteet. Ensin “vallataan” informaatiotila, ja siten onnistuu koulutuksen ja tieteen, maatalouden ja teollisuuden, puolustuksen ja ulkopolitiikan hallinta. Mutta kulttuurilla on oma erityinen viehätyksensä: taiteella, musiikilla, arkkitehtuurilla. Näiden kolmen peruspilarin avulla kiteytetään mikä tahansa hallitseva ideologia (Italian fasismi, Saksan kansallissosialismi, Neuvostoliiton bolševismi), ja niistä tulee joukkojen hallinnan pysyvä perusta.
Kunkin kulttuurielämän alueen vaikutusvallasta voidaan väitellä pitkäänkin, mutta kiistämätön tosiseikka on, että juuri musiikilla hallitaan joukkoja parhaiten. Kääntykäämme historian puoleen… Kun bolševikit valloittivat Ukrainan vuonna 1922, paikallinen väestö joutui hirvittävien kokeilujen uhriksi, joiden tarkoituksena oli hävittää kansallistunne juuriaan myöten. Eräs traaginen sivu Ukrainan 1900-luvun historiassa kertoo kobzansoittajien joukkoteloituksista Harkovan alueella 30-luvun alussa. Bolševikit tunsivat kasakkamusiikin voiman, ja niinpä kuka tahansa sen kanssa tekemisissä ollut oli syytä eliminoida. Tämän seurauksena perinteinen musiikki korvattiin vieraskielisillä lauluilla ja marsseilla, joissa ihannoitiin kommunismia. Bolševikkivallan aikana ulkoa tuotu musiikki valmisti maaperää sarjatuotantona tehdylle “popille” ja “blatniakille”, joiden ulinaa ei saa loppumaan edes tykillä ampumalla.
Eurooppalainen versio totalitarismista oli toisenlainen. Esimerkiksi sopii parhaiten Italian fasismi, koska saksalaista kansallissosialismia ovat pätevät ja vähemmän pätevät asiantuntijat eritelleet jo läpikotaisin. Vuosina 1922-45 Italiassa oli hallinto, joka ihannoi antiikin Rooman perintöä ja pyrki siirtämään sen moderniin aikaan futurismin avulla. Tämä kimppu (fasces), jossa herooinen menneisyys ja tulevaisuus sidottiin yhteen, loi fasismin, ja sitä säestivät innokkaiden mustapaitojen mahtipontiset melodiat kuten “Giovinezza”.
Musiikki on sillanpää, jonka tämän hetken ukrainalaiset ovat koko ajan vaarassa menettää vastustajalle. Käynnissä olevasta sodasta huolimatta turvaudumme yhä niin sanotun populaarimusiikin nihilistisiin, vieraisiin melodioihin. Tietenkin jotkut artistit ovat jo vuosikymmenten ajan yrittäneet vapauttaa ukrainalaisen musiikin näistä ylikansallisen massakulttuurin vaikutteista. Ilman valtiollista tukea heidän on kuitenkin vaikea saavuttaa mitään pysyvää.
Mutta vaikka useimmat eurooppalaiset pitävät fasismia kuolleena ja historiaan jääneenä, sen eräs osa-alue selviytyi ja onnistui sopeutumaan nykyajan olosuhteisiin. Fasistinen musiikki ei jäänyt vanhoihin kaavoihinsa vaan muuttui asteittain “oikeistoskeneksi”. Osa sen edustajista (muusikoista ja faneista) suosii aggressiivisia kitarariffejä, raskaita bassokuvioita ja perkussiosoitinten tauotonta tulitusta. Toiset ovat puolestaan mieltyneet esteettiseen ja tyylikkääseen balladisoundiin, joka ilmentää traditioiden jatkuvuutta, kansallissankarien kunnioitusta, symbolismia ja korkeiden hyveiden tavoittelua. Näitä tyylejä voi pitää uutena futurismina.
Italialainen “oikeistoskene” keskittyy klassisen fasismin aikaan ja popularisoi sen sankareita kuten Mussolinia, Marinettia ja d’Annunziota. Hyvänä esimerkkinä toimii milanolainen Federico Goglio ja hänen yhtyeensä Sköll. Heidän musiikkinsa pyrkii ulos marginaalista eikä sisällä suurempaa poliittista paatosta eikä avointa aggressiota. Sköllin kappaleet on suunnattu Italian nuorelle sukupolvelle (“viimeisille romantikoille”). Niiden värikkäässä maailmassa punainen viini, kirkas aurinko ja rautaiset aseet yhdistyvät taistelun ekstaasissa, ja itse kokonaisuus siirtyy asteittain menneisyydestä tulevaisuuteen, kutsuen vapaaehtoisia täyttämään velvollisuutensa.
Tietenkään Sköll ei ole ainoa italialainen yhtye, joka popularisoi tällaisia ideoita. On myös “oikeistoskenen jättiläisiä” kuten ZetaZeroAlfa ja Ultima Frintiera, jotka ovat tulleet laajemmin tunnetuiksi Euroopassa. Ukrainassa samankaltaisia yhtyeitä ovat Komu Vnyz, Sokyra Peruna, FarInHate, Noktrunal Mortum, Inferno, Šyrokyi Lan, Polynove Pole, Ot Vinta, Zwyntar, Kroda ja monet muut. Tähän loputtomaan modernien oikeistoyhtyeiden luetteloon kannattaa jokaisen aikaansa seuraavan patriootin ja nationalistin tutustua.
On aika haastaa päättäväisesti miehitysajan musiikki vapaan tulevaisuuden tähden. Voimme voittaa henkisen miehityksen vain kääntymällä omien juuriemme, perinteidemme ja musiikkimme puoleen – siinä apunamme ovat Ukrainalaisen uuden futurismin “viimeisimmät romantikot”.
Denis Kovaliov
TRADITION TEILLÄ 